sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Tosi mukava viikonloppu

Nyt on ollut harvinaisen mukava viikonloppu. Kukaan ei sanonut missään vaiheessa ikävästi! Vaikka oma mieli olikin ajoittain mitä oli. Mutta nyt on vähän parempi. On kuitenkin ollut taas ihminen kenelle pystyin kertomaan jälleen kerran. Tätä ennen on ollut tosi monta kertaa ja toivon jatkossa että periaatteessa kertoja tulisi. Tämä ihminen on ollut elämässäni kaikista pisimmän ajan, olisikohan nyt vähän yli 5 vuotta. Kaikki muut aina jossain vaiheessa lähtevät syystä tai toisesta.

Kuitenkin olen kokoajan jollain tavalla ahdistunut. Aika menee niin nopeasti... Tänään olen kyllä saanut omaa aikaa ja tiedän että huomennakin saan, mutta sitten en tiedäkään. Aika voimakkaasti kuitenkin olen kertonut että tarvitsen sitä aikaa. Muuten jaksaminen loppuu ihan täysin, ei siinä ole järkeä. Oma huone on täysin ehdoton ainakin. Siellä on kuitenkin rajallinen määrä huoneita. On kuitenkin oma huone luvattu minulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...