En jaksaisi olla kotona

Kaikki mitä teen on väärin. Kaikki mitä en tee on väärin. Melkein kaikesta saan kuulla jotain sanomista. Opettelen kuitenkin etten kuuntelisi. Ääniyliherkkyys menee tähän samaan, niissäkin hetkissä koitan vain ulkoistaa kaiken.

Onneksi on Facebookissa ryhmä jossa voin kertoa näitä. Ja saan sitä kautta taas voimaa. Etenkin nyt kun en näe terveydenhoitajaa. (Sielläkin kuulemma käyn turhaan, mutta hän on oikeastaan ainut ihminen joka auttaa jaksamaan)

Viikonloputkin tuntuvat joskus liian pitkille. Entäpä sitten joululoma? Kesälomaa on turha ajatella kun silloin saatan olla jo lähtenyt pois, silloin ei enää tarvitse jaksaa tätä henkistä kiusaamista. Kun tämä vain pahentaa minun tilannetta. En varmaan koskaan parane täysin, mutta kotona vain sairastun lisää.

Yleensä vanhemmat ovat lapselleen tuki ja turva, mutta minun kohdallani ei ole niin. En todellakaan ole vuosiin kokenut olevani turvassa, en muista koskaan kokeneeni äidin rakkautta. Toivoisin että minulla olisi ollut hyvä äiti suhde, mutta en voi sille mitään.

Jos joskus saan ja haluan omia lapsia niin en varmasti anna heille samanlaista lapsuutta kuin minulla on ollut. Tiedän mille se tuntuu. Kuinka kukaan voi edes sanoa niin pahasti omalle lapselleen?