Fiktiivinen tarina mutismista

 

Tätä oli jo aikoja sitten pyydetty, en edes muistanut. Aloin vain selaamaan kommentteja niin löysin tällaisen toiveen niin päätin nyt toteuttaa sen jos jotenkin osaisin. En siis tiedä kuvasta yhtään mitään, mutta silti sen pohjalta tätä kirjoitan.

Katso kuvaa tarkasti. Näet kuvassa 5 lasta. Näistä lapsista jollain on mutismi, voitko nähdä sen päällepäin? Kerro kommenteissa mitä arvasit. 

Hänen nimensä on Heli. Tässä kuvassa Heli on päiväkodissa niin kuin joka päivä maanantaista perjantaihin.

Ihan pienenä, ennen kuin Heli oppi puhumaan hän käytti tosi paljon omaa kieltään. Lopulta Heli oppi täysin puhumaan vähän ennen kun täytti 3 vuotta. Tuolloin Heli käytti paljon puheessaan paljon enemmän taitoa kuin tuon ikäiset yleensä. Esimerkiksi hän saattoi kertoa "Minun nimeni on Heli ja asun yhdessä äitini ja isäni kanssa kaupungissa, meillä ei ole eläimiä. Minä kuitenkin haluaisin sellaisen, mutta me emme voi ottaa, koska isäni on allerginen" 

Tuolloin Heli vielä puhui, mutta kodin ulkopuolella puhe oli 3 vuotiaan lapsen tasoista. Tämä oli äidin mielestä outo asia. Neuvolassa sanottiin asian olevan normaalia, lapsi ei jaksa keskittyä niin tarkasti puhumiseen jos on paljon muita häiriötekijöitä. Jossain vaiheessa Heli alkoi kotonakin puhumaan lapsen tasoisesti, äiti mietti tässäkin että mikä on, neuvolassa sanottiin että kuuluu ikävaiheeseen.

Ehkä 3,5 vuotiaana Heli alkoi hermostua kotona todella helposti ja hän alkoi itkeä usein, erityisesti kun piti päiväkotiin mennä. Heittäytyi lattialle huutamaan ja sylki äitinsä päälle joka ikinen aamu. 

Tätä kun oli toistunut muutaman viikon niin Helin äiti sai töihin puhelun ettei Heli ole enää puhunut päiväkodissa kuukauteen sanaakaan ja oli ollut erittäin tarrautuvainen hoitajaan. Mutta tänään oli myös sylkenyt hoitajan päälle, ilmeisesti koska häntä ei oltu ymmärretty. Eihän tietenkään Heliä voinut ymmärtää koska hän ei puhunut.

Tästä äiti vasta huolestuikin, oli vain kuulemma uhmaikä menossa. Äidillä meni tässä vaiheessa jo hermot. Miksi hänen lastaan ei auteta, hänellä on selkeästi todella paha olla, kukaan ei ymmärrä? Heli puhui vain ja ainoastaan vanhemmilleen, ei edes mummolle tai ukille. Mummo ja ukki olivat tästä todella surullisia ja samalla vihaisia kun asiaa ei alettu hoitamaan, mummo ja ukki päättivät sitten maksaa yksityiselle psykiatrian lääkärille, josko sieltä löytyisi vihdoin jotain apua.

Jo seuraavalle päivälle saatiin aika, ja taas aamulla samat ongelmat, lopulta äiti sai tytön autoon turvaistuimeen, monen monen sylkemiskerran jälkeen. 

Lääkärin pihassa Heli meni jälleen täysin puhumattomaksi, nyt äitikin näki sen ensimmäistä kertaa. Heli pääsi rakennuksen sisään pitäen äitiään tiukasti kädestä ja nalle mukanaan. Mutta sitten tapahtui jotain mistä äiti ei ollut kuullutkaan. Heli vain pysähtyi, katsoi tyhjyyteen, hyvin pelokkaan näköisenä. Ei liikkunut lainkaan, äiti koitti kutsua Heliä nimeltä, ei rektiota, koitti ottaa nallen sylistä, nalle putosi, yleensä Heli ei koskaan anna nallen pudota vaan siitä tulee itku, nyt ei mitään. Äidille tuli jo tunne että pitääkö soittaa hätänumeroon. Onko lapsella jokin kohtaus. Kosketus ei auttanut. Ei siis yhtään mikään mitä äiti voisi vain keksiä.

Pian ovelle tuli mukavanoloinen naislääkäri, hän oli erikoistunut juuri lasten psykiatriaan. Aivan kuin Heli ei olisi kuullut nimeään, äiti toisti että nyt on heidän vuoronsa, ei mitään. Selkeästi lääkäri laittoi jo tämän merkille. Lääkäri sanoi että äidin on nyt fyysisesti ohjattava tyttö sisälle. Se sitten lopulta onnistui, edelleen sama lasittunut katse. 

Tästä tilasta kun Heli heräsi niin häneltä alkoivat kyyneleet nousemaan silmiin. Yleensä Heli itkee ihan kunnolla ääneen, mutta nyt ei. Meni vain ihan lähelle äitiään. 

Oikeastaan lääkäri oli suoraltaan varma että kyse oli mutismista. Miksei kukaan ollut aiemmin kertonut? Miksi tytön annettiin niin kauan kärsiä, miksei kukaan tehnyt mitään? Vaikka niin monesta suunnasta tuli asiasta tietoa.

Äiti oli tästä niin onnellinen ja erityisesti kiitollinen mummolle ja ukille, ketkä olivat tämän asian mahdollistaneet, nyt he saivat vihdoin tietää mikä Helillä oli, vaikka lapsi ei tätä vielä itse ymmärtänytkään.

Tästä alkoi vihdoin Helin kuntoutus ja hoito kohti parempaa elämää.

Heli on siis tuo tyttö jolla on keltaraidallinen paita.

-----

Haluatteko tarinalle jatkoa?

 

KUVAN LÄHDE: 
Puuha-aamu | Tapahtuma | Helsingin kaupunki

Korona ja paljon sijaisia

 

Näin korona-aikaan, etenkin kun se on nyt altistanut meidät kaikki, hoitajat ketkä ovat olleet samassa tilassa tai jotain niin ovat joutuneet jäämään pois, on tosi paljon sijaisia. Kokoajan uusia, maanantaina 29.2 pitäisi olla jo parempi tilanne. Tutut hoitajat tulevat takaisin, tämä kun vaikuttaa itsellä niin moneen asiaan, ihan muihinkin sairauksiin. 

Ovat nämä sijaisetkin todella ihania, kommunikointi onnistuu tosi hyvin kirjoittamalla ja viittomalla. Tulee varmasti ikävä kun he lähtevät, jo tänään itketti vähän. Etenkin kun tiedän sen päivän olevan huomenna suurimmalla osalla. Muutamasta on kerennyt tulemaan jo tosi tärkeitä, mulle tulee se todella äkkiä, vaikka en puhuisi niin silti, puhetta kun ei tarvita. 

Tänään sain eräältä sijaiselta palautetta että olen aivan ihana ihminen ja pitäisi vain olla oma itseni (joka on ajoittain erittäin haastavaa, etenkin jos siitä tulee negatiivista palautetta, mutta aina opin joka kerrasta vähän suodattamaan, ehkä joku päivä en enää anna asian häiritä, tai ennemmin, päätän ettei ne enää häiritse mua)

Pitäisi vain oppia siihen, ihmisiä tulee, ihmisiä menee. Aina on kuitenkin joku mukava jolle voi kertoa asioita. Jos ei muu niin sitten vaikka pehmolelu, omalla kohdallani muutama etäsukulainen ja tämän paikan siivooja. Tai etäsukulaisille soitan ihan todella harvoin niin sitten menee useampi tunti siinä ja molemmilla on niin paljon asiaa, yleensä illalla soitan ja sitten yöllä olen vasta valmis. 

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! :) pysykää terveinä, toimikaa THL suositusten mukaan, maskit, turvavälit, käsien pesu tai desifiointi ennen ja jälkeen kaupassa käynnin sekä vielä kotiin tullessa. 

KUVAN LÄHDE

Korona Saarijärvellä | Saarijärvi (saarijarvi.fi)

Kirjeiden kirjoittaminen

 

Aika usein kirjoitan kirjeitä hoitajille, etenkin yöaikaan, silloin jos on tapahtunut jotain tai joku asia mitä haluan kertoa. Yöllä asiat ovat paremmin muistissa. Silloin kirjoitan kun muistan vielä asiat, voi nimittäin erittäin suurella todennäköisyydellä olla etten muista enää aamulla. Tiedän, että yöllä olen jotain ajatellut kirjoittavani, mutta aamulla en sitä sitten muista. 

Tietenkin päivällä sama juttu. Pitää kirjoittaa ihan sillä hetkellä, kun muistaa. Jos ei ole muuta niin siihen pieneen vihkoon jota nykyään pidän aina mukana. Siihen ehkä ihan pääsanat ja sen jälkeen kirjemuotoon. Pääsanojen avulla kun on kuitenkin vielä jotenkin helppo muistaa edes jotain. 

Ei tosin taida olla paljon hetkiä jolloin pitäisi kirjoittaa muutama sana, yleensä pääsen kuitenkin suoraan kirjoittamaan, se on siitäkin helpompi että pystyy ajattelemaan mitä kertoa, jos sillä hetkellä pystyisi puhumaan niin saattaisi joskus tulla myös rumaa tekstiä. 

Muutamia kertoja olen huutanut ja haukkunut joka ikisen hoitajan ja koko paikan hoitajalle. Edellinen kerta oli omahoitajalle, en muista miksi tai mikä siinä oli. Kai oli sanonut jotain mistä en tykännyt? Tai sitten oli tapahtunut jotain. En yhtään muista tai tiedä. 

Joskus kirjoitan myös monta päivää. Etenkin jos olen itse käyttäytynyt ns. huonosti, en tokin niille tilanteille mitään voi. Kerran olen kirjoittanut yhdessä yössä. Useimmiten kuitenkin menee useampi yö. Yleensä itkien kirjoitan ja saatan nukahtaa kesken kirjoittamisen. 

Myös mukavien kirjeiden kirjoittamiseen voi mennä useampi yö. Haluan kuitenkin yleensä saada mahdollisimman monta asiaa samaan kirjeeseen. Yleensä nämäkin on osoitettu tietylle henkilölle, esimerkiksi joku että on toiminut tosi hyvin jossain tilanteessa, itselleni on siitä saattanut jäädä hyvä mieli tai sitten jotain muuta.

Myös kun tiedän jonkun hoitajan lähtevän niin heille kiitos kirjeen. Usein niiden aikana itken. Usein tärkeitä hoitajia. 

Kuvan lähde: Papunetin kuvapankki

Voin taas puhua!

 

Vihdoin se on taas alkanut, saan puhuttua. En enää joudu kirjoittamaan. Tai vihko on aina mukana kuitenkin, varmuuden vuoksi jos tulee pieni hetki etten puhukaan. Vihdoin on parempi kausi, tätä olenkin odottanut! Muutenkin kaikki on nyt juuri hyvin!

Aamulla jotenkin aloitin. Nyt äsken säikähdin kun yksi hoitaja sanoi että on mukava kuulla että puhun taas. Mutta toivottavasti se ei nyt tehnyt huonoa, kun olen monta kertaa ilmaissut ettei kommunikointiin saa sillein kiinnittää huomiota.

Koko aikana onneksi puhuin siivoojalle edes sanoja, yksi aamu kirjoitin asiasta, että nyt on huono kun en voinut sillekään puhua, sanoi että näki jonkun olevan huonosti tai hätänä- eilen kun en puhunut muille kun siivoojalle niin säikähdin yhtä asiaa niin menin äkkiä ja otin kädestä kiinni, säikähti kai vähän kun olin aiemmin käynyt päälle. Mutta nyt aamulla näytin eri kosketukset.

käden laitto olkapäälle - tervehdys tai kiitos, heippa jos ei onnistu muutoin mm. eilen olin puhelimessa. silitys kädestä - pidän sinusta. Tiukempi ote kädestä - auta mua. Päällekäynti - pää aivan sekaisin, tarvitse tosi paljon apua, en hallitse enää tilannetta, en tiedä mitä tapahtuu jne. 

Puheen myötä kaikki on helpottanut. Voin kertoa asiat paljon nopeammin. Olin sillein jossain vaiheessa että toivottavasti en ole jäänyt liian kiinni kirjoittamiseen tai johonkin muuhun apukeinoon, en ollut, onneksi. Koitan edes näinä kausina palauttaa sen puheen mahdollisimman pian, 

Ei onnistu kuitenkaan jos hoitaja odottaa puolikin tuntia että puhun. Se oli niin ahdistava tilanne, itkin ja rauhoituin, ja sitten taas itkin, koko sen puolen tunnin ajan ja sitten kai nukahdin. Sit kirjoitin etten halua enää jatkaa asiaa vaan asia on käsitelty, vaikka oikeasti ei lainkaan käsitelty. Mutta kävin asian kai seuraavana päivänä toisen hoitajan kanssa läpi. Kun hän ottaa kirjoittamisen vastaan, on ollut täällä töissä muistaakseni kuukauden.

Eli positiivisuutta mun elämässä, toivottavasti myös sun :) 

Ensi kertaan!

KUVAN LÄHDE: https://kuvapankki.papunet.net/haku/puhua

Puhumiseen pakottaminen

Osaa se joillekin olla vaikeaa. Jos kirjoitan, sitten kirjoitan. Mutta silti odotetaan sitä hemmetin puhetta, siis tosi moni. Ja nykyään ei muka ymmärrä osoittamista, tosin, ei mua enää jaksa edes kiinnostaa. Ihan hemmetin sama mitä muut ajattelee, kunhan läheisimmät hyväksyy, niiltä sitä odotan ja jos ei hyväksy niin sitten annan niiden olla aivan keskenään. 

Äitistä on kuoriutunut oikea leijonaemo. Puolustaa aivan kaikessa. Ei anna periksi niille joita asia haittaa. Ja ne joita se haittaa niin tulevat usein kyllä sen huomaamaan. Ehkä nyt jossain vaiheessa, jos tämä kausi vielä jatkuu niin pyydän äitiä soittamaan tänne. 

Tulkin voin myös pyytämää kertomaan asioista uudelleen. Meinasin etten pyytäisi kun kerran on jo käynyt, mutta näemmä asiaa on alettu paljon unohtamaan. Siitä saisi uudet materiaalit, tosin nämä ovat erittäin taitavia hävittämään asioita. (En toki itse ole :D , olen siinä tosi hyvä, löytäminen on jostain syystä sitten vaikeampaa, en tiedä miksi)

Suuri osa onneksi lukee mun tekstit ja katsoo kuvat. Kaulassa on useita kuvia turvanauhalla. Jos alkaa ahdistamaan niin saan nauhan heti pois. Eikä tarvitse alkaa nostamaan pään yli, riittää vain nykäisy. Usein pidän kuvat taskussa tai sitten vihkon kanssa samassa pussissa. 

Odotan kyllä niin sitä hetkeä kun alan taas puhumaan. Uudelle hoitajalle oli tosi lähellä eilen, meinasin ihan sanoa ensimmäisen sanan, mutta ei se kuitenkaan tullut. Sanoi kuitenkin että näki miten paljon yritin ja sekin on hyvä ja joku päivä vielä puhun hänellekin. Erityisesti koen olevan todella helpoksi ihmiseksi, jolle voin kertoa asioita, eilenkin kun oli paha mieli niin oli ainut joka siihen tuli ja otti kädestä- oli moni hoitaja mennyt ohi, kuulin sen, mutta katsetta en nostanut. Ahdistus oli valtava.

Yöllä on parhaat hoitajat, niille käy kirjoitus, niille käy kortit, niille käy katseet, ilmeet, eleet, osoitus. Mutta nyt lähti yksi jolle kävi nämä kaikki, viimeisiin lauseesiin kuului "Sä saat kirjoittaa, sä saat kertoa asioita omalla tavalla"

Ensi kertaan!

kuvan lähde: https://www.suomalainen.com/products/puhu-nelli-puhu