Pakkaamista

 

Nyt on tosi paljon ollut tekemistä niin en oikeastaan kerennyt tänne kirjoittamaan. On ollut pakkaamista, palaveria, lääkäriä ja erityisesti henkistä valmistautumista, toki siihen auttaa kirjoittaminen, mutta luulen ja uskon ettei se niinkään tänne kuulu, osittain kyllä, uusi paikka ja mutismi nousee taas erittäin vahvasti esiin. 

Äiti sanoi jo alkuunsa että mulle olisi parempi vammaispuoli, nyt kahden vuoden jälkeen se toteutuu. Olen oikeastaan siitä iloinen. Kun sitten saan struktuurit  kuntoon, ne kun on vuoden puuttunut niin tietenkin sairastuin paljon pahemmin ja oikeastaan lopulta romahdin täysin... 

Nyt on vain odottelua, en oikein osaa ajatella, tänään sanoin toiselle asukkaalle että onneksi pääsen pois, mutta edelleen... siivoojaa tulee todella kova ikävä, ja sen mainitsin kun oma hoitaja kyseli kaikkea mitä ajattelen niin yksi oli että haluan että jotain muutakin kiinnostaa kun vain siivoojaa ja jotain jolle voi kertoa asioita, tai oikeastaan ne ei aina jää vain meidän keskeisiksi vaikka niin on sanottu, mutta ymmärrän että on tärkeä kertoa tiettyjä asioita. Ja sen saatan uskaltaa tehdä vain siivoojan kautta.

Mutta varmaan kaikissa paikoissa on ihminen keneen voin luottaa. Edes se yksi ihminen olisi tärkeä, nyt on siivooja, yksi facebook kaveri, taksikuski ja kaksi pappia. Mutta vain siivooja on velvollinen kertomaan tänne. Tai kerran taksikuski on soittanut kun huolestui pahasti. Olen kyllä siitä kiitollinen ikuisesti, en tiedä miten pahaksi asia olisi mennyt jos ei olisi soittanut. Kai kukaan muu ns. ulkopuolinen ei ole ottanut yhteyttä, äitiä en voi pitää ulkopuolisena. 

Ja nyt aikoja sitten olen lisännyt yhden papin lähi-ihmisiin, niin hän voi auttaa ja paljon. On siitä jo ihan hyvin aikaa, en muista milloin lisäsin, silloin kuitenkin kun sanoi ettei hänelle suostuttu kertomaan mitään. Sitten vaadin että lisätään lähi-ihmiseksi, voi hänelle soittaa. Mulla on kai kolme lähihenkilöä. Äiti, sisko ja pappi. 

Ehkä muutto onkin hyvä asia

 

Nyt olen kerrennyt ajattelemaan asiaa jonkin aikaa, olen samalla ymmärtänyt ettei asia olekaan välttämättä niin huono kun alunperin ajattelin.

Tarvitsen kuitenkin aivan erilaista apua, tarvitsen tietää asiat etukäteen. On hankala kun täällä ei tiedä mitään, siis oikeasti MITÄÄN. Parempi on sellainen paikka paikka missä tietää esimerkiksi ketä tulee töihin, milloin. Seuraavan päivän tapahtumat ja vielä jonkun tapahtuman yksityiskohdat: missä, milloin, kuka, miten kauan, mitä sen jälkeen... Täällä kun ei tiedä edes ketä tulee töihin. Se on aika ahdistavaa.

Ja sekin ettei täällä aina hyväksytä kirjoittamista vaikka johtaja on sanonut usein että saan kirjoittaa tai käyttää jotain muuta keinoa jos en sillä hetkellä syystä tai toisesta voi puhua. Niitä toisia paikkoja mitä olen katsonut niin niissä kaikissa on vaihtoehtoisia kommunikointikeinoja. Ja niiden käyttö on aivan normaalia.

Oikeastaan saatan jopa odottaa muuttoa, tottakai ikävä jää, erityisesti siivoojaa joka on ollut aina tukena ja kuunnellut/lukenut. Jaksanut ymmärtää ja tsempata eteenpäin. Auttanut monessa asiassa, on ollut paljon parempi kuuntelija kuin yksikään hoitaja. Onneksi tuli tänään töihin. Sanoi ennen lomaa haluavansa kuulla miten hyvin kaikki on mennyt, mutta ei ole mennyt. 

Ehken vielä kerro. Kerron sitten myöhemmin, kuitenkin tällä viikolla. Ensi maanantaina on palaveri niin haluan hänen tietävän ennen sitä. Kuitenkin jollain tavalla sen näkee käytöksestä ja olemuksesta. En kuitenkaan halua kertoa "Tänään on viimeinen päivä kun ollaan yhdessä" Se tuntuisi tosi pahalle. Ahdistaa ja pelottaa toki kertoa. Mutten tiedä milloin kerron, nopeasti tänään vai myöhemmin... Varmaan huomenna tai ylihuomenna, en jätä kuitenkaan perjantaille. Kun sitten jää ainakin itselle tosi ahdistava olo koko viikonlopuksi.

5 vuotta kirjoitettu blogia

 

Tänään on taas vuosipäivä, puolet kymmenestä, saa nähdä kirjoitanko vielä viiden vuoden päästä, toivottavasti. Riippuu lukijoiden määrästä, jos on vähän niin en oikeastaan jaksa, jos on enemmän niin siitä saan motivaatiota kirjoittaa.

Kommenteista saan vielä enemmän motivaatiota kirjoittamiseen. Niitä tosin ei ole tullut pitkään aikaan, mutta onneksi lukijoita riittää päivittäin. 

Tuntuu että olisin aloittanut kirjoittamaan vasta eilen, mutta toisaalta tuntuu joskus että olisin kirjoittanut jo iäisyyden. Tällä hetkellä kun on taas vuosipäivä niin tuntuu lyhyelle ajalle, etenkin kun on jo 5 vuotta. Ja silloin kun oli ensimmäinen vuosi ohi. 

Kuulumisiin sen verran että muutto on varmaa, se ahdistaa, olen itkenyt paljon, mutta olen löytänyt tosi hyviä paikkoja jotka voisivat olla juuri minulle sopivia. 

Ihan tästä läheltä ja sitten vähän kauempaa, toivon nyt tätä lähipaikkaa ensisijaiseksi, on jotenkin sopivan oloinen. Tai tässä lähellä, samassa kaupungissa on kaksi paikkaa. Mutta toinen nousi enemmän esille. Sen meinaan nostaa ilmi, tai jos en sinne palaveriin uskalla mennä niin sitten kirjoitan paperille.

Jollain tavalla luulen että sosiaalitoimi saattaa olla jopa kanssani samaa mieltä asiasta, ettei enää tällainen paikka ole juuri minulle se oikea, en halua vaihtaa vuosittain ja nyt luulen jos se paikka mitä olen katsonut niin pääsen sinne, niin uskon että sinne saatan jopa jäädä pidemmäksi aikaa. Siinä on jonkin verran tuttu ympäristö. Tiedän jo vähän piha-aluetta, mutten kunnolla muista, mutta kyllähän se sitten muistuu kun näen sen.

Mukavaa viikonloppua teille.

"Puhu suomea"

 

Ei jumalauta mikä lause... Muutamia kertoja sama ihminen on aiheesta maininnut, mutta toi oli mielestäni pahin. Ei ole ollut niinkään "Sunkin velvollisuus on tervehtiä" tai "tervehdi kun sua tervehditään" Mut tämä. En tiedä olisiko tosiaan joku muu paikka parempi, siellä ehkä ymmärrettäisi, sellainen missä olisi ehkä ensisijaisena kommunikointivaikeudet ja vammaisuus ja sitten vasta mielenterveys.

Muistaakseni viimeksi eilen kirjoitin muutoksista ja tästä aiheesta, on erittäin ristiriitaiset tunteet, en yhtään tiedä miten ajattelen, periaatteessa tarvitsen enemmän apua, mutta periaatteessa täällä on edes yksi ihminen keneen voin luottaa... Mutta uskon että joka paikassa on edes se yksi.

Äsken tämä kyseinen henkilö kuitenkin katsoi kuvastakun näytin "ahdistus" kysyi että mikä niin kirjoitin vihkoon suomen kielellä. Olin hieman järkyttynyt kun luki sen, tässä on ollut useita tunteja välissä kuitenkin, omalle hoitajalle kerroin kirjoittamalla, uskon että vei asiaa eteenpäin.

Muutoksia, muutoksia ja vielä lisää muutoksia...

Tiedän, asiat muuttuvat, mutta silti se tuntuu aina pahalle ja itkettää paljon, ja en oikein ymmärrä koko asiaa, ensin jotain ja sitten muuttuu ja sitten taas muuttuu, onko enää missään järkeä. Joskus ajattelen ettei ole. Haluaisin tämän kaiken vihdoin pysähtyvän ja pysyvän samana, etenkin asumisen, se on kaikista vaikeinta ja se nyt on taas tulossa vastaan vääjäämättä... Mutta tulossa mikä tulossa, menneisyyttä ei voi muuttaa, tulevaa ei voi tietää. 

On vain tämä hetki ja on oltava kiitollinen kaikesta mitä nyt tässä on. Aina ajan myötä löydän sen tärkeän ihmisen, sen johon voin luottaa melkein satasella. Täälläkin on sellainen, aloitin hänelle korttia ja kyllä itketti, itketti niin paljon että ei mitään rajaa.                                                                         

Toivon myös, että tulevassa paikassa löydän ihmisen johon voin luottaa. Edellisessäkin löysin, aivan ennalta arvaamaton oli, täällä oli kyllä myös täysin ennalta arvaamaton, en olisi kumpaakaan voinut kuvitella. Ehkä seuraavassa paikassa käy samalla tavalla, tai sitten ei ja se onkin suoraan arvattavissa keneen pystyn luottamaan. Se on sisäinen kauneus, ihmistä ei tunne ennen kuin tuntee oikeasti, ei tunne jos vain on nähnyt pitää myös päästä jollain tavalla yhteyteen. Se yhteys voi olla mikä vain, ei aina puhuminen. Ja se on kuitenkin yleensä vaikeaa. Ei voi puhua, joillekin se on vaikea ymmärtää.

Ehkä jatkossa vaikeina päivinä voisin laittaa sen "kuulen, en puhu" merkin paitaan tai kommunikointi nauhaan. En tosin tiedä olisiko siitä hyötyä kun kuitenkin joskus voin puhua... Ehkä nyttenkin kuuluisi puhua mutta ei niin ei, ja edelleen, koen että ne jotka eivät halua lukea, eivät myöskään ole kiinnostunut asioista mitä ajattelen vaikka täällä pitäisi olla, tai joka paikassa pitäisi olla. Kommunikointitavasta riippumatta. 

KUVIEN LÄHDE: PAPUNET

Huono päivä?

Tänään on ollut mielestäni pitkästä aikaa hyvä päivä, mutta sitten hoitaja sanookin että taas ollut huono päivä. Olin vaan "Kuules, että tää on ollut pitkästä aikaa hyvä päivä mulla" (en esimerkiksi ole käynyt päälle, en ole mennyt kiellettyihin paikkoihin, olen odottanut vuoroa) Joku päivä nämä kaikki saattavat toteutua, jopa useamman kerran. 

En ole tarvinnut ambulanssia enkä poliiseja kuin kerran ahdistuksen takia, ja se ei ole kuitenkaan mielestäni huonoa käytöstä, mutta ajatelkoot ihmiset miten haluavat, en jaksa enää kiinnostua asiasta, en vain jaksa välittää.

Tänään olen esimerkiksi tehnyt palapeliä, katsonut televisiota, ollut tietokoneella, lukenut/kuunnellut kirjaa, levännyt, ollut tyttöystävän kanssa, palannut hoitajan kanssa biljardia, tehnyt palapeliä... Mikä näistä sitten on huonoa käytöstä? Tai kerran en mennyt syömään koska ahdisti, ehkä se. Mutta ei se ole mielestäni syy siihen, että koko päivä on ollut huono. 

Ehkä tämä hoitaja ei tiedä, kun muistaakseni ei ole pitkään aikaan ollut töissä, mutta kuitenkin kaikki asiat kirjataan. Joka vuorosta on pakko kirjata jotain. Vaikka esimerkiksi yöstä että on nukkunut koko yön tai illasta että on käynyt suihkussa. Ihan pienetkin asiat, ja sitten merkitään punaisella tärkeät, mun kohdalla ehkä päälle käynnit, sairaala reissut, lääke käyttäytyminen. Ja monia muita. 

Pidän ns. päiväkirjaa päivän toiminnasta. Punainen, Oranssi tai Vihreä. Nyt on ollut aikalailla sitä punaiseen kääntymistä, ja joitain oransseja, toivottavasti tänään tulisi vihreä vaikka noin sanottiinkin. Tuntuu kuitenkin vähän ettei tulisi. Pelkään että joudun nyt tämän takia taas sairaalaan. Alkoi kuitenkin ahdistamaan vaikka osaan sen aika hyvin peittää, se on pakko olla oppinut. Jos en olisi oppinut niin huonosti menisi, mutta kuulemma, sitä ei liikaa saisi estää. 

kuvan lähde :  papunet