Liian nopeasti

 

Tiesin kyllä muutosta, odotin sitä. Mutten näin nopeasti. Sanottiin vain että se on nyt tulossa, vanhaan paikkaan en ymmärtääkseni enää pääse. Olen kai muuttopäivään saakka osastolla eli ihan vähintään kuukauden loppuun. En tiedä, ehkä toivon, viimeksi oli sama. En halunnut enää ennen muuttoa mennä takaisin odottamaan, se odotus on kaikista vaikeinta. Jos saan niin odotan sitten mieluummin täällä. Tosin en tiedä ottaisiko ne edes minua sinne odottamaan.

Odotan ilolla ja innolla uutta paikkaa, mutta myös toisaalta en. Pelottaa ja ahdistaa. Olen katsonut yhtä paikkaa, se olisi heti vapaana. Hieman kauempana vain. Mutta ei sillä minulle ole väliä, tuntuu että muille olisi enemmän. Mutta kun on kuitenkin kiireellinen niin parempihan se on kun olisi jo nyt valmis paikka. Siellä olisi enemmän oman ikäisiä, mutta alkuun en varmaan paljoa halua olla  muiden kanssa, tai ehkä haluaisin, mutten voi. 

Alkuun varmaan käytän tulkkauspalvelua, tai en tiedä. Siellä hoitajat osaa käyttää kuitenkin tosi hyvin käyttää eri kommunikointi keinoja, mm. kuvat, viittomat, esineet, piirtäminen... Niillä kun on niin hyvä tietotaito autismiin, sitä puolta tarvitsen paljon enemmän. Asiointiin tosin käytän vielä tulkkia. 

Haluaisin että tämä olisi vain mahdollisimman pian jo ohi. Odottaminen on vaikeinta, monessa asiassa, mutta tuntuu että tässä asiassa erityisesti. Tai en voi tietää mille tuntuu odottaa mitäkin, mutta nämä ovat isoimpia itselle. Ehkä melkein yhtä iso on odottaa ambulanssia kun on psyyke huonossa kunnossa, viimeksi en tosin tiedostanut oikein aikaa, tajusin vasta kun poliisi seisoi vieressä. Jossain vaiheessa toinen tuli kysymään pärjätäänkö me, olin vähän että niin mitä kysyi. Siis poliisi oli mua pidempi, vahvempi, valppaampi. Jos olisin koittanut mitä vain niin olisi varmasti äkkiä saanut takaisin istumaan.

Kuvan lähde: PAPUNET