Osastosiirto

Eilen oli osastosiirto, toiselle tarvittiin kiireellinen paikka. Se tapahtui tosi nopeasti, menin siitä vähän sekaisin. Ajattelin että pahin olisi ohi kun poistuu osastolta, mutta ei, pahin oli vasta edessä! Oli kolmen hengen huone. Siihen sitten pysähdyin että tänne en ole jäämässä.

Siinä sitten olikin miettimistä miten toimitaan. Alkuun eivät tienneet tai ymmärtäneet itkun syytä, kun en voinut sanoa, pystyin vain itkemään, ahdisti niin paljon. En voinut sanoittaa sitä millään lailla. 

Siinä sitten koitettiin selvittää mikä on. Lopulta löytyi oikea kysymys "Ahdistaako sinua tämä huone, kun on muitakin?" Näytin että kyllä ahdistaa. Sitten alkoi uusi pohdinta, mitä nyt tehdään kun huoneet aika täynnä. Sitten siirrettiin nykyisestä huoneesta oleva potilas sinne missä mun piti olla ja minä sain sitten yksityishuoneen. Mielummin olisin eristyksessä kuin jakaisin huoneen psykalla.

Siis ihan keskussairaalassa tällä ei ole mitään väliä. Eikä siellä ole edes mahdollista päättää, kai ne kuitenkin pyrkii siihen että tarvitsevat saisivat oman huoneen jossa saisi olla aivan rauhassa. Usein olen saanut, sitten 1-2 yötä niin siihen tulee toinen. Mutta vain hetken se ahdistaa kun sairaalassa on muutenkin tosi hiljaista huoneissa, ellei sitten jollain ole pahoja kipuja tai jotain muuta. 

Itse jollain reissulla huusin joka ilta, viereinen potilas sitten soitti apua. Ja liikkumiskielto oli samalla niin aina uhkasi että soittaa hoitajat jos lähden minnekään itse. Alkuun saatan itkeä jos tulee joku uusi siihen, mutta se menee sitten ohi ja sitten tarvittaessa tulee tulkki. Tosin, täälläkin kävi eilen tulkki. En muista milloin on seuraava tulkkaus, nyt kuitenkin ihan lähiaikoina.

En oikein saanut viime yönä nukuttua kun näin unia niin paljon kuolemasta. Se on nyt taas niin pinnalla ajatuksissani, toivon että menisi hiljalleen ohi.

Tällä osastolla on yksi tuttu hoitaja jolle olen ant, anut lempinimen yhden lastenohjelman mukaan. Aina kun on mahdollisuus ettei muita ole lähellä niin sitten puhun hänen kanssaan.

Oli jollain kerralla sairaalassa ja näki että psyk.hoitajaa tarvitsee muutamat ja tunnisti tutun nimen, mutta ei osannut yhdistää. Hoitajat oli sanonut etten puhu sanaakaan, niin tätä kyseistä hoitajaa oli naurattanut (ei toki voinut tuoda asiaa ilmi) kun aoinkin puhumaan ihan normaalisti. Mutta kun on tuttu niin sitten on tuttu. Nyt on illassa. Kävi äsken juttelemassa. Ihan kaikenlaista juteltiin. En voi edelleenkään ymmärtää miten tämä mutismi oikein "toimii" Jos on tuttu ihminen niin puhun, jos vieras en. Onko äärimmäinen sosiaalisten tilanteiden pelko? En usko toisaalta. Voin käydä kaupungilla, voin käydä kaupassa, kirjastossa jne. Ehkä ne eivät onnistuisi äärimmäistä sosiaalisten tilanteiden pelkäävien kohdalla.

Paljon helpompi jo pelkästään olla, kun tiedän että täällä on joku tuttu johon voi tarvittaessa turvautua ihan täysin jos ei muuta. Saatan mennä tänään taas käytävälle päiväaikaan. Viimeksi olin ihan enemmän yöaikaan kun en saanut nukuttua, menin ns. olohuoneeseen. Täällä kun saa olla yöllä vähän missä haluaa kunhan ei häiritse muita. Asumisyksikössä piti olla huoneessa vaikka miten paljon ahdisti. Mutta useinkaan en siellä pysynyt.

KUVAN LÄHDE: https://yle.fi/uutiset/3-10804235

Osastolla parempi olla

 

Tänään oli lääkäriaika. Meni hyvin, täysin viittova tulkki oli mukana niin onnistui asian hoitaminen kerralla.

Mutta sitten kun mentiin käymään asumisyksikössä ennen osastolle tuloa niin sitten alkoi kamala ahdistus. Tuntui kuin vankilaan olisi tullut, olin ihan että auttakaa nyt joku. Onneksi vieressä oli suhteellisen tuttu tulkki. Ei jättänyt hetkeksikään yksin. Kiitos tästä hänelle.

Olin jo laittanut monta päivää aiemmin viestiä, mutta ei reagoitu millään tavalla. Kerroin että jos asia ei niiden kautta onnistu niin hoidan itse perjantaina iltapäivällä ja niin sitten tein, siitä tuli sitten sanomista. Tuntui ihan kuin pieneltä linnulta, jonka äiti on jättänyt ja jonka siivet eivät vielä kantaneet. Siinä hetkessä tiesin että osasto on juuri se paikka mitä tällä hetkellä tarvitsen.

Nyt sitten vain odotetaan että saisin vammaispuolelta paikan. Olisiko asiat nyt paremmin? Mitä olisi paremmin? Olisiko joku huonommin? Olisiko asuminen jatkuvaa vai olisinko siinäkin vuoden välein joutunut vaihtamaan? Entä jos seuraavakaan paikka ei ole sopiva? Näihin ei kukaan osaa vastata. Mutta uskon että kaikella on jokin tarkoitus.

En tiedä sitten kun on tavaroiden haku, miten sitten, se on kuitenkin pidempi aika olla siellä. Ahdistaa jo valmiiksi. 

Nyt on täällä turvallisempi olla. En koe olevani ns. roskaa ja saan olla rauhallisin mielin. Saan tuntea mitä tunnen. Saan liikkua vapaasti sisätiloissa. Pääsen huoneeseen pyytämättä, joskus jopa pakolla. Mutta se on tapahtunut onneksi vain yhden kerran, seuraava samanlainen kerta jos tapahtuu niin olen kuulemma eristyksessä niin sitten en ainakaan pääse sieltä ulos, huoneesta vielä pääsen.

Liian nopeasti

 

Tiesin kyllä muutosta, odotin sitä. Mutten näin nopeasti. Sanottiin vain että se on nyt tulossa, vanhaan paikkaan en ymmärtääkseni enää pääse. Olen kai muuttopäivään saakka osastolla eli ihan vähintään kuukauden loppuun. En tiedä, ehkä toivon, viimeksi oli sama. En halunnut enää ennen muuttoa mennä takaisin odottamaan, se odotus on kaikista vaikeinta. Jos saan niin odotan sitten mieluummin täällä. Tosin en tiedä ottaisiko ne edes minua sinne odottamaan.

Odotan ilolla ja innolla uutta paikkaa, mutta myös toisaalta en. Pelottaa ja ahdistaa. Olen katsonut yhtä paikkaa, se olisi heti vapaana. Hieman kauempana vain. Mutta ei sillä minulle ole väliä, tuntuu että muille olisi enemmän. Mutta kun on kuitenkin kiireellinen niin parempihan se on kun olisi jo nyt valmis paikka. Siellä olisi enemmän oman ikäisiä, mutta alkuun en varmaan paljoa halua olla  muiden kanssa, tai ehkä haluaisin, mutten voi. 

Alkuun varmaan käytän tulkkauspalvelua, tai en tiedä. Siellä hoitajat osaa käyttää kuitenkin tosi hyvin käyttää eri kommunikointi keinoja, mm. kuvat, viittomat, esineet, piirtäminen... Niillä kun on niin hyvä tietotaito autismiin, sitä puolta tarvitsen paljon enemmän. Asiointiin tosin käytän vielä tulkkia. 

Haluaisin että tämä olisi vain mahdollisimman pian jo ohi. Odottaminen on vaikeinta, monessa asiassa, mutta tuntuu että tässä asiassa erityisesti. Tai en voi tietää mille tuntuu odottaa mitäkin, mutta nämä ovat isoimpia itselle. Ehkä melkein yhtä iso on odottaa ambulanssia kun on psyyke huonossa kunnossa, viimeksi en tosin tiedostanut oikein aikaa, tajusin vasta kun poliisi seisoi vieressä. Jossain vaiheessa toinen tuli kysymään pärjätäänkö me, olin vähän että niin mitä kysyi. Siis poliisi oli mua pidempi, vahvempi, valppaampi. Jos olisin koittanut mitä vain niin olisi varmasti äkkiä saanut takaisin istumaan.

Kuvan lähde: PAPUNET

Psykiatrisella osastolla

 

Olen ollut nyt osastolla kai yhden yön. Sitä ennen olin sairaalassa yön. Menin sekaisin, en enää tiennyt tai ymmärtänyt mitään. Täällä on kai nyt aikaa rauhoittua ja etenkin levätä ja unohtaa hetkeksi kaikki. Olin ilmeisesti liian väsynyt kaikkeen. 

Nyt odotetaan kiireellisesti uutta paikkaa minulle asumiseen. Odotan ehkä itsekin. Paikka on sellainen jossa saan oikeaa apua. Ehkä suurin ongelmani ei olekaan mielenterveys vaan jokin muu. Siihen ei nykyisessä paikassa osata auttaa. Ja täällä kun ei voi olla ikuisesti. 

Haluaisin täältä pois, mutta luulen ettei se nyt ole mahdollista. Kuitenkin siirrettiin poliisin avulla sairaalaan. Mutta sieltä tulin ilman poliisia taksilla.

Melkovarmaan on vielä palaveri asumiseen liittyen, tosin vammaispuolen palaveri on jo ollut niin en sitten ole varma. Toivottavasti ei. En jaksaisi.

Täällä on kyllä vaikea hoitaa yhtään mitään asioita. Oli tänään YLE lääkäri niin hoitajat vain jankkasivat että täällä on oma lääkäri. Ei meinanneet tajuta. Tulkki onneksi pystyi kovasti sanomaan että on oikeasti KIIRE. Ja niin siinä kävi. Tuli kiire. Onneksi kerettiin. Asioita oli paljon, mutta ei tietenkään keretty kaikkea siinä hoitaa. 

Varmaan pitää varata taas uusi aika. Tai sitten toisen lääkärin kautta, en muista milloin oli. Toivotaan että olen täältä jo poissa silloin kun on aika. Tiedän sitten kalenterista. Tai sitten pitää soittaa hoitajille ja kysyä milloin se aika oli.

Kuvan lähde: Papunet