Torstai on toivoa täynnä, oman ajan merkitys

Minä olen niin vihannut tuota sanontaa. Muistan että ihan tosi monena vuonna torstai on ollut viikon raskain päivä jollain lailla. Nyt muutaman vuoden ajan ollut vaihtuva lukujärjestys niin enää se sanonta ei niin pahasti ärsytä.

Tämä torstai ollut jotenkin pitkä päivä, onneksi sentään myöhäinen aamu niin sai levätä. Tarvitsen paljon omaa aikaa ja illalla haluaisin kuitenkin olla kavereiden kanssa niin olisi kiva jo aamusta olla itsekseen. Joillekin riittää ihan tosi vähän omaa aikaa.

En muista, mutta joku päivä tällä viikolla olin varmaan vaan niin väsynyt muihin ihmisiin. En vaan enää jaksanut. Pelattiin minun yhden kaverin kanssa yleisissä tiloissa ja yht´äkkiä tuli vain tosi paha olo. Olin sitten loppuillan itsekseni.

Joitakin joilla on suuri oman ajan tarve voi haitata paljon muiden äänet, niin minuakin häiritsee, mutta silti on oman huoneen ovi koko ajan auki käytävään toisen asian vuoksi. Tähän aikaan kyllä on jo ihan hiljaista ja jos alkaa liikaa ärsyttämään niin onhan korvatulpat keksitty.

Meillä on iso perhe, kotona on melkein mahdoton saada sitä omaa aikaa, mutta kun muut on niin aamu-unisia niin silloin minun on mahdollista olla yksin ja kuunnella hiljaisuutta. Tai voihan sitä tarvittaessa mennä vaikka ulos, mutta kohta alkaa taas Suomessa olemaan niin kylmät kelit niin ei ole sitten mukavaa. Mutta on mukavaa kun tulee lunta. Sisarusten kanssa tykkään niin paljon sitten laskea mäkeä vaikka olen "aikuinen". En tosin pidä itseäni ollenkaan aikuisena.

Ensi viikolla muuten alkaa työjakso, olen siellä paikalla käynyt. Mutismi tuli heti esiin. Mutta josko se sitten sen jakson aikana taas menisi ohi. Minulla on onneksi suhteellisen helppo tapaus kun alan puhumaan monille, ainakin niille ketkä haluavat minua ymmärtää.

Esitelmät osa 2

Tänään taas sama aihe tunnilla. Kun en edes pysty aloittamaan työtä jos on "vaarana" että pitää esitellä. Siihen ei auta mikää. Avustaja koitti selittää ettei ole mitään hätää jne. Ja antoi vinkin että laittaisin opettajalle itse viestiä. Mutta en osaa. Mitä muka kirjoittaisin? Ehkä voisin vain kirjoittaa ajatuksia. Vaikka muutamia sanoja. Tai osaanhan minä mekaanisesti kirjoittaa, mutta tämä on jotenkin eri asia.

Minulle on kirjoittaminen helppoa, tosin oikeinkirjoituksesta en ole aivan niin varma, mutta yleensä minua on ymmärretty.

Nämä kaksi päivää ei ole ollut helppoja. Varmaan juuri tämä asia on häirinnyt, vaikka ei kuulemma saisi ottaa kaikkea niin vakavasti, mutta en tiedä miten se on mahdollista.

Jos kerran jo kommunikointi on puutteellista niin miten voi joku edes kuvitella miten voi sitten esitellä mitään. Josko joku päivä laittaisin viestiä ja saisin itselleni mielenrauhan.

Esitelmät...

Näistä ei voi tarpeeksi puhua. Nyt tuntuu että niitä on tosi paljon. Eihän minulla ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin olla pois tunnilta, vaikka se ei taida pidemmän päälle mikään hyvä ratkaisu. Se helpottaa siihen hetkeen, ei kuitenkaan ikuisesti. Enkä myöskään osaa sitä millään lailla kertoa opettajalle. Haluaisin niin paljon että tämä olisi edes vähän helpompaa. Muutamia poissaoloja olen saanut, en anna sen haitata, vaikka se varmaan on oikeasti huono. Haluaisin olla tunneilla, mutta ei ole vaihtoehtoa. Josko tämä helpottaisi. Kunhan tämä esitelmä painotteisuus on ohi. Toisaalta, jos en ole tunneille se vaikeutuu koko ajan. Se on koettu niin monta kertaa etten enään halua. Opettaja kuitenkin vaikuttaa tosi ymmärtäväiselle. Niitä tunteja on vielä tällä viikolla paljon, sitten vähenee, mutta alkaa seuraavat tunnit...

En ole koskaan pitänyt esitelmistä. Eikä tämä ole "pelkkää jännitystä", vaan tämä menee jaksoittain ihan hysteeriseksi.

Voikohan tästä "parantua" täysin?

Olen aina ollut hiljainen ja varautunut, se alkoi pahenemaan kiusaamisen seurauksena. Ja tässä sitä nyt ollaan. Mutta ei siitä tämän enempää, en aio joka asiaa tännekään jakaa vaikka onkin nimettömänä, muutamat tietävät vain henkilöllisyyttäni.

Joitain tarinoita olen kuullut että joku on parantunut täysin, ei ole jäänyt mitään, jotenkin tähän on vaikea uskoa. Miten on mahdollista? Itse koen ettei tämä mene koskaan ohi itsestään. Työssäoppimisessa saan "työminän" päälle. Tosin on ollut tuttu paikka. Seuraava paikka on vieras. Saankohan sielläkin "työminän" päälle. Ymmärtääkseni on kuitenkin tuttu ohjaaja. Ensin ei pitänyt olla, mutta luulen että toisen asian takia laitettiin ohjaaja.

Kausittain on ehkä helpompaa. Ajan kanssa. Ehkä osittain tästä pääsee eroon. Kunhan aikaa kuluu. Joskus voi olla pidempäänkin hyvä kausi ja sitten taas huono. Nyt on oikeastaan ollut hyvä kausi jo pidemmän aikaa tältä osin.

Josko pääsisin aikoinani samaan paikkaan töihin missä olen ollut harjoittelussa. Koen olevani siellä "kotona". Kaikki on hyvin, mutismista ei ole tietoakaan. Alussa ymmärtääkseni en oikein ottanut edes kontaktia, en itse sitä aikaa muista. Mutta jos nyt kerran puhun, kysyn apua myös kauempana eli pitää sanoa kovemmin. Niin sehän on hyvä merkki että tästä voi parantua. Kaikki on mahdollista!

Paljon katsojia, kiitos

Tätä kun alan kirjoittamaan niin blogissa ollut käyntejä tänään 572! Siis VII-SI-SA-TAA-SEIT-SE-MÄN-KYM-MEN-TÄ-KAK-SI! Tosi paljon. Yleensä päivässä on tosi hyvä nykyään jos tulee 100. Oli melkein kuukausi ettei tullut kovinkaan monena päivänä yli 100.

Nyt alkaa olla viikko ohi. Ei ole muuten ollut mikään helppo viikko. No eipä voi ensi viikko ainakaan olla huonompi :D parempaa viikkoa odotellessa.

Mutta on toisaalta mennyt paremmin kuin vaikka vuosi sitten, jolloin aloitin kokonaan uuden koulun. Monelle koulun vaihto auttaa, minulle ei tuonut kovinkaan isoa muutosta. Ajan kanssa kaikki menee paremmin.

Kirjoitinkin aiemmin yhdestä opettajasta joka EI HALUNNUT YMMÄRTÄÄ. Nyt sitten viime viikolla, vai tällä? rohkaistuin ja laitoin hänelle sähköpostia. Ja on ollut hänen tuntejaan sen jälkeen. On osannut kohdata! Kohtaa samallalailla kun muutkin. Tervehtii, antaa vastata ja odottaa vastauksen. Olen tästä niin kiitollinen. Onneksi uskalsin. Ensin pelkäsin että menee vain huonompaan. Mutta menikin parempaan. Ehkä joidenkin kohdalla olisi voinut mennä huonompaan, mutta tässä kohdassa meni vain parempaan suuntaan. Toivon että jatkuu samallalailla. Kerroin lopulta spostiin suoraan että minulla on mutismi, enkä tietoisesti valitse. Ja että siihen ei auta jatkuva puheen odotus.

Miten toivon ihmisten suhtautuvan minuun?

Toiveita saa olla kenellä vain. Tätä olen aika usein ajatellut. Etenkin virallisissa asioissa. Olen ollut äitin tai avustajan kanssa eri virallisia asioita hoitamassa.

Jotkut puhuvat sille toiselle henkilölle, ei minulle suoraan. Tänään oli tällainen tilanne. Olin kirjoittanut valmiiksi asian. Ja olin hetken ajan siinä itekseni. Avustaja sitten tuli siihen kun kävi jossain. Ja henkilö alkoi puhumaan tälle. Vaikka minä olin siinä lähempänä ja avustaja jäi taakse. "Mitä hän tällä tarkoittaa? Jos hän hävittää paperin niin tulkaa hakemaan uusi" Kuuntelin koko ajan, ei ole varmaa ymmärsinkö. Joskus saattaa mennä sillein ohi etten ymmärrä kaikkea. Ainakaan silloin jos alkaa yhtään jännittämään, joskus jopa pelkkä väsymys voi sen aiheuttaa.

Ihan yleensäkin ohjeistetaan puhumaan suoraan asiakkaalle, ei avustajalle tai tulkille.

Meidän koulussa on yksi viittomakielinen opiskelija. Tänään otin ekaa kertaa häneen kontaktia ja tulin ymmärretyksi. Hän tosin viittoi tulkin kautta, mutta itse koitin suoraan hänelle. Oli jotenkin tosi mukava tilanne.

On ollut tänään myös ei-niin-mukava tilanne. Oltiin tunnilla. Ahdisti oikeastaan koko ajan. Ja etenkin sitten kun ovi laitettiin kiinni! Niin pieni asia, mutta niin iso. En uskaltanut sanoa opettajalle... Avustajalle sanoin. Aloin ilmeisesti raapimaan kaulan alueelta itseäni, tajusin sen kun avustaja käski rauhoittumaan. Se on myös hyvä suhtautuminen että siitä sanotaan, kun en välttämättä sitä huomaa.

Huonoja ja hyviä päiviä

En muista tästä päivästä oikein mitään. Aamulla olin vain hetken koulussa, olen ollut niin väsynyt kaikkeen. Aamulla opettaja kysyi jotain monta kertaa, tuntui että tukehdun siihen paikkaan. Juuri ja juuri muistin hengittää. Huomenna on onneksi täysin luvallista olla vain pari tuntia. Loppuu jo 11 jälkeen. Sen jälkeen pääsen jo lepäämään, josko illalla jaksaisin olla kaverin kanssa.

Sähköpostilla on jotenkin helppo kertoa ajatuksia. Tänään taas tosi paljon olen kirjoittanut kun ollut paljon ajatuksia, on vaikea sanoa ajatuksia ääneen, kirjoittaessa voi tarkistaa ennen lähettämistä että on kaikki hyvin ja tulee ymmärretyksi, eikä tule kerrottua liikaa.

Mulla olisi niin paljon ajatuksia. Mutta kun harvoin saan kerrottua. Onhan mulla puhesovellus ja vihko, mutta käytän niitä koko ajan harvemmin ja harvemmin.

Uskon että huomisesta tulee sitten hyvä päivä, ei voi olla toista yhtä huonoa heti perään, joka tapauksessa on parempi päivä huomenna.

Tänään olisi ollut tärkeä soittaa kännykällä, mutta en jostain syystä uskaltanut, tai sitten en halunnut. Voi kun tietäisin syyn edes itse, sen voisin sitten jollain lailla kertoa muillekin. Mutta laitoin lopulta viestiä, silloin oli jo kuitenkin myöhäistä, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

Tänään oli kuulemma äidinkielen tunnilla työharjoittelua varten itsensä esittelyä ja tutustumis harjoituksia, ai että olen onnellinen etten edes mennyt tunnille ollenkaan.

Yhteydenpito, blogin kirjoitus vähentynyt

Joidenkin kanssa on helpompi pitää yhteyttä. Ja on mahdollista useammin, mutta sitten joidenkin kanssa vaikeampi. He eivät joko kerkeä vastaamaan viesteihin tai laittamaan jotain. Joku saattaa sanoa että toivoo että pitäisin yhteyttä, mutta yksipuolisena se ei ole mitenkään helppoa. Periaatteessa kyllä voi ajatella että blogin kirjoittaminen on yksipuolista, kun vain aina itse kirjoitan.

Nyt olen kyllä tätäkin vähentänyt. Joko olen niin väsynyt tai ei vain ole aihetta. Tai sitten voi olla että olisi aihe ja olen pirteä, mutta on miljoona ja yksi muuta asiaa. Tällä viikolla oli tarkoitus yksi päivä kirjoittaa mutta se päivä meni sairaskohtauksen takia ohi. Haluaisin edelleen kirjoittaa edes joka toinen päivä, mutta se on aika lailla mahdotonta.

Tekstiviesti yhteydenpito on joidenkin kanssa kaikkein paras vaihtoehto, joidenkin kanssa sähköposti ja joidenkin kanssa Facebook. Whatsappia saatan käyttää eniten. Nykyään se on yhä useammalla ja useammalla.

Mainostan nyt tässäkin, jos olet Facebookissa niin käy tykkäämässä sivusta "Hiljaisuuden vankina" saat tiedon silloin uusista kirjoituksista Facebookin etusivulle. Tai eihän siitäkään tiedä miten aina näkyy. Myös sitä kautta voi laittaa minulle viestiä te ketkä ette henkilöllisyyttäni tiedä. Ja jos ette halua kommentoida suoraan.

Tällä viikolla oli HOJKS, opettaja kysyi miten olen voinut käydä koulua ja toimia muiden kanssa jos en puhu. En oikein itsekään tiedä mutta omasta mielestäni on mennyt hyvin. Tulen ymmärretyksi. Kommunikointi keinoja on onneksi monia.

Toisten kanssa toimeen tuleminen

Eilen mietin paljon että miten saisin yhteyden yhteen opettajaan, jonka koen ettei ymmärrä ollenkaan enkä enää edes olisi halunnut ottaa kontaktia. Laitoin nyt aamulla kuitenkin viestiä ja sain vastauksen. En kuitenkaan tiedä ymmärtääkö oikein vieläkään mitä hain takaa toisessa viestissä. Ekaan en vielä kertonut oikein mitään, kerroin vain yleisiä asioita. Vastasi tosi ystävälliseen sävyyn, mutta toiseen ei enään ollenkaan. Nyt odotan että vastaa, en viitsi liikaa laittaa viestiä, antaa nyt hänen puolestaan kirjoittaa. Kovasti toivoo että puhuisin.

Tänään on ollut muutenkin pitkä päivä. Olen ollut tosi väsynyt, valvoin yön kun mietit sitä opettajaa ja että uskallanko laittaa viestiä. Enkö vieläkään tiedä oliko se hyvä vai ei.

Luokkalaisten kanssa tulen toimeen ihan hyvin. On mukava luokka, ei ole ollut kiusaamista. En usko että tuleekaan. Luokallani kaikki ymmärtävät erilaisuutta.

Kaikkien kanssa muka pitäisi tulla toimeen. Kyllä varmaan tulenkin, riippuu vähän mitä se tarkoittaa. Mutta ymmärrän että se tarkoittaisi sitä et kykenee olemaan kaikkien kanssa yhteistyössä jollain lailla.

Ihmisten erilaisuus

Kaikki me olemme erilaisia. Esimerkkejä on vaikka kuinka, mutta tässä muutama. On pitkiä, lyhyitä, ruskea silmäisiä, vihreä silmäisiä. Jotkut ovat hyviä laulamaan, jotkut taas hyviä kirjoittamaan. Joillekin puhuminen on helpoin tapa kommunikoida, joillekin se voi olla kirjoittaminen, mutta silti meistä jokainen on arvokas ja hyvä sellaisenaan kuin on. Tätä en varmaan koskaan täysin opi sisäistämään, mutta koen että ymmärrän asian kuitenkin paremmin kuin peruskoulussa. Siellä erilaisuus oli pahasta ja jos joku uskalsikin laittaa jotain erilaista tai uutta päällensä niin sai siitä sitten kuulla. Tai jos jollain oli joku asia vaikeaa niin ei jäänyt tietämättä keneltäkään.

Sitten on näitä olevinaan niin viisaita ihmisiä jotka ajattelevat että on ihan oma päätös olla vaikka juurikin puhumatta. Miten sen pystyykään ymmärtämään? Onko oma päätös jos vaikka on diabetes, epilepsia tai vaikka syöpä? Myöskään mutismi ei ole oma päätös, vai tiedätkö jonkun joka ei halua puhua ja haluaa että on paha olla? Sepä olisikin mukavaa jos niin voisi vain päättää, tuskin kenelläkään mitään edellä mainituista oli, mutta kaikki noi on sattunut myös omaan lähipiiriin. Jos en ymmärrä itsekään, periaatteessa en voi olettaa että joku muu sen ymmärtäisi. Lapsilla tämä on kuitenkin ymmärrettävämpää. Tai vielä ymmärrettävämpää on jos on hyvin vilkas lapsi. Mutta kai sitä vanhempanakin voi olla jollain lailla erilainen.

Mitä kävisi jos kaikki olisivat samanlaisia, ehkä alussa saattaisi olla mukavaa kun aina löytyy joku jonka kanssa tehdä juuri sitä mitä itsekin haluaa, koska kaikki olisivat samanlaisia. Mutta miten kävisi lopulta. Kaikki olisivat vaikka töissä vain leipomossa. Eihän sitten mitään muita palveluita olisi. Missä olisi esim. poliisit ja sairaanhoito? Eihän tästä elämästä kenenkään kohdalla tulisi yhtään mitään. Varmaan aika huonosti ihmisille kävisi. Onneksi näin ei kuitenkaan ole, vaan on erilaisuutta ja se on mielestäni rikkautta. Ja vielä kun jokainen sen asian omalla kohdallaan hyväksyisi. Edes jollain tasolla. Jos ei pysty hyväksymään niin toivon että vaikka juuri sinä joka tätä luet et menisi kommentoimaan mitenkään tyhmästi asiaa, voit pitää ajatukset itselläsi. Paitsi jotkut saattavat sen nähdä vaikket sitä sano, minä itse näen aika helposti myös sanattoman viestinnän, etenkin sen jos joku ei halua olla kanssani tai ei pidä minusta. Ja jos alat käyttäytymään ikävällä tavalla niin saa muuten olla varma etten minäkään pidä sinusta :)

Työharjoittelu

Meillä on vielä ennen joulua työharjoittelu. Ajankohtaa en kylläkään muista. En mene enään samaan tuttuun paikkaan kun sen aihe ei käy tähän jaksoon. Käyn kuitenkin vielä joskus vapaaehtoisesti siellä paikassa. Kyseisessä paikassa olen ollut useamman kerran, välillä mietin miten ne ottivat minut sinne toisen kerran. Kun oli kuitenkin arvostelussa että tarvitsen tosi paljon tukea sosiaaliseen toimintaan. Toisella kerralla oli jo mennyt paremmin. Itse en muista mutta on kerrottu etten ekalla kerralla puhunut kenellekkään, mutta jo toisella kerralla useammalle, eikä siinäkään ollut kuin muutamia viikkoja tutustumista ollut. Viimeisimmillä kerroilla on mennyt jälleen paremmin. Varmaan se tottuminen vie oman aikansa.

Varmaan olen ensimmäisen työharjoittelun koululla. On kuitenkin ensimmäinen "oikea" niin parempi että edes tuttu paikka olisi, vaikka kaikki muu olisikin uutta. Kyllä varmaan osa ihmisistäkin olisi tuttuja jollain lailla.

Olen tykännyt olla työharjoitteluissa. Niissä on ollut mukavaa. Ainakin tässä viimeisessä paikassa missä olen ollut. Niistä saa myös hyvin tietää onko edes mahdollisuutta olla kyseisessä työssä. Useimmiten on myös jo alan ammattilaisia jotka osaavat kertoa työstä paremmin kuin esimerkiksi netistä voi löytää. Paremman kuvan saa suoraan toiselta ihmiseltä.

Esitelmät ja ryhmätyöt

Luulen, tai monet kertovat että esitelmät jännittää monia ihmisiä. Ei tarvitse edes olla hiljaisempi. Itse en ole pitänyt esitelmiä. Heti kun saan tietää niin samantien tulee kamala olo, saa olla vaikka 2 kuukautta aikaa. Ei mitään väliä. Ja vaikka tiedän että teen vain kirjallisena niin aina pitää erikseen se sanoa että kykenen edes aloittamaan. Monia kertoja yläasteella etenkin opettajilta melkein meni hermot kun en saanut mitään aikaiseksi tunnissa, mutta ei oltu sanottu että teen vain kirjallisen. Kun siitä saan ns.muistutuksen niin voin saada hyvinkin tehtyä edes jotain. Ellen sitten keskity kaikkeen mitä ympärillä tapahtuu, etenkin siihen mitä muut tekevät. Ihan pienestä asti esim.kuvaamataidon tunneilla ensimmäisen tunnin vain katsoin muiden tekemistä, vasta toisella tunnilla tein itse. Opettaja ei oikein ymmärtänyt ja aina sanoi että miksen tee niinkuin muutkin, jo ekalla tunnilla. Enkä tähänkään päivään mennessä syytä asialle ole keksinyt, tuskin koskaan keksinkään.

Ryhmätyöt oli toinen aihe. Sopii jotenkin mielestäni tähän samaan. Meillä on nyt ollut tosi vähän ryhmätöitä. Onkohan ollut yhtään, en muista. Ehkä muutamia ihan pieniä. Tai no keittiö tunnit on aina ryhmätöitä. Ne on mennyt nyt tosi hyvin. Yleensä joku valitsee ryhmät. Olen päässyt aina melkein ensimmäisenä tietyn ihmisen ryhmään. Aina valitsee minut. Koen sen hyväksi asiaksi. Hänen kanssaan tulen todella hyvin toimeen.

Mieli on ihmeellinen

Eilen iltapäivällä sanoin "Tänään on hyvä-huono päivä" aamulla en päässyt tunneille, mutta iltapäivällä oli jo ihan eri asia, olin tunneilla ja osallistuin omalla tavallani, se riittää. Se riitti eiliselle opettajalle. Yhtäkkiä eilen tapahtui jotain. Aloin puhumaan tälle opettajalle. Oli jotenkin niin hyvä olo. Tämä opettaja on seurannut tähän asti aika tarkkaan ilmeitä ja eleitä. Hän HALUAA ymmärtää.

On olemassa myös ihmisiä jotka EIVÄT HALUA ymmärtää. Eivät suostu ottamaan vastaan eri kommunikointi tapoja. Olisi hyvä jos edes vähän koittaisivat hyväksyä. Se kyllä voi ärsyttää jos ei jollekin puhu, vaan käyttää muita tapoja vaikka fyysisesti pystyisi puhumaan. En usko että tämä on mielestä johtuvaa että koen joidenkin ihmisten olevan sellaisia jotka eivät halua ymmärtää. Sen huomaa vaikkei se toinen sitä sanallisesti kerro, tai kiertämällä sanallisesti. Ilmeet ja eleet kertoo tosi paljon. Itse seuraan tosi paljon ihmisten ilmeitä ja eleitä. Huomaan helposti jos toinen ei halua tai kykene ymmärtämään.

Vaikka ärsyttää ettei ihmiset aina ymmärrä, haluan silti että se kerrotaan. Esim. "minä en ymmärrä mitä tarkoitat, kerro jollain muulla lailla" eikä sillein miten jotkut tekee. Näyttää ymmärtävänsä mutta oikeasti ei ole ymmärtänyt mitään. Se saattaa kyllä jossain olla että on parempi näyttää ymmärtävänsä vaikkei ymmärrä.

Vieraiden kohtaaminen

Tykkään käydä kaupoilla ja eri paikoissa. Uudet vaatteet on ainakin mukavia. Näissä tilanteissa kohtaa vieraita, se ei ole oikeastaan kamala asia. En vain oikein puhu. Mutta olen kuitenkin kontaktissa. Eleillä ja ilmeillä useimmiten.

Asun niin pienellä paikkakunnalla, esimerkiksi kun käyn kävelyllä niin ketään ei tule vastaan. Korkeintaan autolla, harvoin niinkään. Kaupungissa aika harvoin olen niin siellä tulee sitten enemmän vastaan, mutta kaikki tekee omiaan eikä kiinnitä huomiota.

Joskus saatetaan vaikkapa kysyä kelloa, onneksi kuitenkin kysyjä osaa katsoa sen kelloajan kun saatan näyttää kännykästä, toistaiseksi koskaan ei ole tullut tilannetta ettei ole osannut tai ymmärtänyt että koitan näyttää sillein että katsoisi itse. Monet kiittävät myös näissä tilanteissa. Joskus pienenä mummi opetti että kiittää voi moikkaamalla jos vaikka autoilija pääsää ensin suojatien yli. Tätä olen edelleen käyttänyt.

En tykkää kuitenkaan jos joku vieras jää pitkäksi aikaa juttelemaan ja kyselemään kaikkea, ahdistun siitä. Voin hetken olla mutta sitten en enää. Vieraalla tarkoitan siis täysin vierasta, joka nyt vain sattuu tulemaan vastaan jossain.

Alussahan opettajatkin olivat täysin vieraita, nyt puhun melkein kaikille. Periaatteessa ymmärrän nimen VALIKOIVA PUHUMATTOMUUS. Periaatteessa valitsen kenelle puhun, vaikka se ei ole tietoista niin silti osittain valitsen. Puhun niille kenelle on helpompi ja jotka hyväksyvät myös muut tavat ja haluavat ymmärtää. Seuraavat myös ilmeitä ja eleitä.

Kuulumisia

Aamulla minulla oli tosi hyvä olla, koin että kaikki on hyvin ja on ihmisiä ketkä välittää. Ja antaa minun olla juuri sellainen kun olen. Ei odota mitään muuta. Ja erityisesti haluaa ymmärtää ja olla läsnä. Ei pidä vain outona. Ottaa vastaan myös kirjoitusta ja muita keinoja. On myös sellaisia ihmisiä jotka ovat tämän vastakohta. Ei se ole niiden vika, ihmisiähän nekin on ja isossa osassa tietoteksteistä ihmisistä lukee että ihmisen pääkommunikointi keino on puhuminen.

Olen näinä päivinä käyttänyt sähköpostia tosi paljon. En odota niihin vastausta, odotan vain että vastaanottaja lukee sen ja haluaa ymmärtää. Saatan loppuun erikseen kirjoittaa jos en halua että minulle siitä sanotaan.

Olen ollut väsynyt koska herään aamuyöllä. Syytä en niihin tiedä.

Joillekin luokkalaisille puhun. En pidä sitä kiusaamisena että "valitsen" kenelle puhun, vaikka jotkut niin saattavat ajatella. Jotkut on vain ollut enemmän kanssani tekemisissä, heille on helpompi puhua. He ovat antaneet minulle aikaa olla oma itseni, eikä kysyneet puhumisesta.

Suurin osa opettajista hyväksyy etten oikein puhu. Muutamia tai ainakin yksi on joka ei hyväksy, ja koen että hän ei edes halua ymmärtää. Tiedän todella hyvin että paljon jää tämän takia ymmärtämättä puolin ja toisin, mutta tälle en voi edes oikein kirjoittaa  kun ei hyväksy asiaa. Haluaisin kirjoittaa ja kertoa mutta ei sitten.

Sanon (kirjoitan) yleensä etten halua, vaikka asia ei ihan niin ole, mutta on niin helpompi kirjoittaa. Sekin voi aiheuttaa sen ettei ihan oikein aina ymmärretä.

Uusi viikko jälleen, ajan kulku

Tänään ollut periaatteessa vapaa. Tulin koululle iltapäivällä. Avustaja tuli sen jälkeen juttelemaan ja kertomaan tästä viikosta. Se on hyvä tollein tietää, ei tule sitten yhtäkkiä jotain. Voin valmistautua. Vaikka olisi tosi "pieni" asia niin se tarvitsee silti valmistautumista.

Tällä viikolla paljon vapaatunteja. Voin levätä, antaa kaiken vain olla. Saa omaa aikaa myös kesken päivän. Ei tarvitse koko aikaa olla jonkun kanssa. Esimerkiksi nyt kun on asuntolassa oma huone niin olo on parempi, voin itse hallita milloin olen jonkun kanssa ja milloin haluan olla yksin. Jos huoneen jakaa niin silloin asiaa ei voi itse päättää, vaan siinä on kokoaika mahollisuus että se toinen tulee huoneeseen. Enään se ei ole onneksi mahdollista ja sei tarvitse koko ajan miettiä milloin voin olla yksin.

Maanantaina aina en halua että on viikko edessä, en halua kohdata kaikkea mitä viikolla tulee. Sitten taas perjantaina en haluaisi että viikko on jo ohi. Niin se aika vain menee, eikä kukaan sille vain voi mitään.

Viikot menevät nopeasti, ehkä kuukaudenkin. Mutta etenkin viikot. Vaikka nyt on maanantai niin ihan kohta on jo perjantai, muutama yö. Välillä tuntuu alkuviikosta että ei viikko mene minnekään mutta viimeistään torstaina tajuaa että viikko oli taas siinä, viikonloppu tuntuu menevän hitaammin, vaikka onkin lyhyempi. Ainakin perjantaina tuntuu että aika ei mene minnekään.

Ja kuitenkin vaikka aika menee miten sattuu. Se lopulta helpottaa oloa. Mitä enemmän aikaa on mennyt sen paremmin asiat alkaa sujumaan. Kommunikointi helpottuu, väsymys vähenee, jaksan pidempiä hetkiä olla koulussa. Nyt on lyhyempiä päiviä jonkin verran, joskus ne tuntuu tosi pitkille, joskus pitkäkin päivä tuntuu lyhyelle.

Etukäteen miettiminen ja lehtijuttu

Tänään luin lehtiä, tuli vastaan juttua puhumattomuudesta, en ole varma oliko suoranaisesti mutismista, ainakin siinä oli pieni tietolaatikko asiaan liittyen. Oli vuodelta 2012, ehkä asiat on siitä ajasta muuttuneet. Siinä kehoitettiin että opetetaan käytöstavat hiljaisillekin että tervehdittävä on ja osoittamalla ei voi pyytää. Edelleen mielestäni sanaton tervehtiminen on oikein hyvä vaihtoehto. Valitettava tosiasia kuitenkin on ettei kaikki tähänkään pysty. Oli myös että on hyvä kertoa etukäteen esim.sukujuhlista ja kuinka siellä käyttäydytään. Luin koko jutun kuitenkin vaikka ärsytti jonkin verran.

Minä mietin asioita etukäteen. Viikkoja, jopa kuukausia. Kaikki mahdolliset tapahtumat. Kuitenkin haluan tietää melkeimpä kellon tarkkaan milloin, missä, kuinka kauan ja paljon porukkaa. Hyvin on useimmiten kerrottu nämä asiat. Nytkin mietin huomista. Taas viikko edessä, jatkaako avustaja samallalailla kuin viime viikolla. Toivon että jatkaa koska oloni on ollut monta kertaa parempi viime viikolla. Jotenkin viikko meni tosi hyvin. Pysyin tunneilla ja olin suhteellisen ajoissa, oikeastaan joka tunnilla ajoissa, ehkä kerran tai kaksi vähän myöhässä, mutta se on jo paljon paremmin kuin aiemmin jolloin olin myöhässä tai poissa lähes joka tunti. Tai sitten lähdin pois tunnilta. Tällä edeltävällä viikolla en enään lähtenyt niin helpolla. Minulla on toinenkin asia jonka takia olen myöhässä ja lähden pois tunneilta, mutta sitä en tänne halua kertoa, eikä se liity tähän millään lailla.

Se etukäteen ajattelu on varmaan aika yleinen luonteenpiirre. Uskon että sitä on monilla, mutta sille ei vain voi mitään. Se vain tulee jostain. Vaikka se ei auta oikeastaan millään lailla, ehkä joissain tapauksissa jonkin verran mutta ei tässä tilanteessa. Vaan se on ihan turhaa. Menee jopa yöunet. Tai tulee jollain lailla uniin.

Hyvä viikko ollut

Maanantaina olin eri mieltä ja vielä tiistainakin et maailman huonoin viikko. Niillä päivillä ja huonoudella oli tarkoitus. Ilman niitä ei olisi ollut viikko näin hyvä. Paras viikko tähän mennessä! Olen ollut kaikilla tunneilla, ajoissa, enkä lähtenyt pois. Mahtava tunne! Toivon että ensi viikosta tulee samanlainen, jopa vielä parempi. Vaikka paljon parempaa ei voi tulla. Uskon että tämä hyvä viikko on osittain avustajan ansiota. Vaikka on välillä muualla, aina silti muistaa pysähtyä ja kysyä että kaikki on kunnossa. Nyt on vihdoin ihminen tunneilla keneen voin turvata jos jotain tulee. Tai toisaalta jo läsnäolo helpottaa oloa ettei välttämättä mitään tule.

Olikihan juuri eilen kun hänelle sanoin että olen oikeasti tosi kova puhumaan ja kun aloitan ni loppua ei tahdo tulla. Sano olevansa varma että voittaisi minut tässä asiassa. Ehkä uskonkin sen. 

Sähköpostilla olen nyt avustajan kanssa jonkin verran jutellut. Myös kasvotusten etenkin aamuisin. Osaa jonkin verran sanoa mitä ajattelen vaikken ääneen sanoisi. Ensi viikolla jatkuu.

Tuskin tänä viikonloppuna kirjoitan. Ehkä maanantaina ensi kerran